Logo


Suomi 100 vuotta
Kuvaan pohjoisen luontoa. Vuosikymmenien mittaan otetut kuvat kertovat omaa kieltään. Toivon niiden ilahduttavan katsojaa.

Kirjoittaminen on intohimoni. Haluan kertoa ihmisistä ja heidän kohtaloistaan. Kerron tositapahtumia, mutta toisinaan annan mielikuvituksen viedä mukanaan.

Uudet kirjani:

Norjan miehitys ja tuhon jäljet


Nyt vasta, yli 80 vuoden kuluttua, voidaan suomeksi lukea kaikesta siitä, mitä pohjoisessa naapurimaassamme tapahtui toisen maailmansodan kuohuvina aikoina. Kirja kuvaa Saksan hyökkäyksen ja sitä seuranneet raskaat miehityksen vuoden sekä työmäärän, jonka sen aikaisen historian suurin työjärjestö teki linnoittaessaan autiota Jäämeren rantaa . Kirja kuvaa myös julman väestösiirron, pohjoisen Norjan lähes totaalisen hävityksen ja tapahtuman jälkiseuraukset. Mukana on alusten ja lentokoneiden taisteluja sekä tapahtumien vaikutus luontoon, jonka kohtalo ja tulevaisuus heijastelee mukana henkilökohtaisissa kuvauksissa. Tekstiä elävöittävät monet harvinaiset kuvat.

Norjan miehitys ja tuhon jäljet


Tie ilmastonmuutokseen

Tietoa ilmastonmuutoksesta tulee esille loputtomiin, tunteen tasolla kuitenkin puuttuu jotakin, todetaan vain ahdistusta. Siksi kertova runokirja Tie IImastonmuutokseen. Se poikkeaa tavanomaisesta ja on tarkoitettu myös heille, jotka eivät yleensä runoja lue. Se on maanläheinen ja humoristinenkin, mutta myös syvällinen. Vie lukijan menneisyyden tapahtumien kautta nykypäivään ja uhkaavaan tulevaisuuteen. Luo kuvaa Suomen historian kohtalonhetkistä ja yksityisen ihmisen tunteista niiden keskellä, kertoo työelämästä, taiteesta, intohimoisesta rakkaudesta, mielenterveydestä ja kuolemasta, sekä luonnosta, jonka tuhoutuminen on nyt käsinkosketeltavana edessämme.

Tie ilmastonmuutokseen


Hitlerin jäljillä ja pohjolan menneisyydessä Meri on Norjan kohtalonkysymys

Matkailu jäämeren rannalla vie Norjan historiaan, saamelaisten ja suomalaissyntyisten kveenien elämään ja lopulta toisen maailmansodan dramaattisiin tapahtumiin. Se kertoo Adolf Hitlerin suurista visioista, mahtavista sota-aluksista ja meritaisteluista pohjoisilla vesillä. Se kertoo havainnollisesti asukkaiden kärsimyksistä, natsien kuristavasta otteesta ja jäisen talven pommitusten helvetistä. Historian valossa se näyttää pohjoisen karun kaudeuden ja muuttuvan tulevaisuuden olevan uhka meille kaikille. Kirjan 40 autenttista värikuvaa ovat dokumentteja menneiltä vuosikymmeniltä.

Uuden kirjan kansi 2

Kauas ajassa ja maisemassa Kuolema jättää jälkiään

Uudenlainen kertova tietokirja, jossa on paljon kuvia. Se vie lukijan maan ja meren syntyhetkiin, menneisyyden tarinoihin ja arkeologian maailmaan. Se piirtää kuvan pohjoisesta ja sen luonnosta, elää nykypäivässä, mutta tähyää uhkaavaan tulevaisuuteen.

Uuden kirjan kansi